
Perunaa
Kesä on lähtemässä hiljalleen käyntiin ja sitä myötä ulkonakin on kaiken moista puuhasteltavaa. Parvekkeemme oli hieman kolkko ja autio, joten päätimme lähteä korjaamaan asiaa. Ensimmäisenä hankimme jo varhain keväällä Agrimarketin 70% alennuksesta suuren ulkoruukun. Se on omiaan pienelle perunaviljelmälle. Idätin muutamat (4) Sikliä ja löin ne multiin heti kun lämpötilat sallivat. Sikli on varhainen lajike ja toivonkin, että satoa tulisi jo Juhannukseksi. Asiassa tuli tosin hieman takapakkia, koska koitin idättää perunoita viikon piirongin päällä. Ilmeisesti ne peijakkaat itävät paremmin pimeässä (kuten jääkaapissamme ja silloinkin kun ei haluaisi). Siirsin perunat piirongin sisään ja ituja ilmestyi muutamassa päivässä. Loppu hyvin, kaikki hyvin, nyt komeat naatit puskevat jo ruukusta.
Humalaa
Parvekkeellamme on myös sangen epäesteettinen sadevesiputki. Päätin yrittää maisemoida mokoman näkymiä haittaamasta. Sain päähäni, että humala olisi omiaan tehtävään, koska se on nopea kasvuinen, hyvin peittävä ja vielä hyötykasvikin. Noudin parivuotisen taimen tarhasta ja iskin sen altakasteluruukkuun putken liepeille. Kasvu oli ilmiömäisen nopeaa heti kun tuli muutama lämmin päivä. Toistaiseksi liukas muoviputki vaikuttaa olevan hieman hankalasti humalan tartuttavissa, joten olen turvautunut teippikiinnityksiin. Toivon mukaan humala saa tukea itsestäänkin kasvaessaan. Tiemmä satoa salko alkaa tuottamaan vasta kolmantena vuonnaan, joten odotan innolla miten tässä käy :)
Tomaattia
Kävimme Uudenkaupungin kukkamessuilla ja sieltä tarttui toistaiseksi viimeinen hyötykasvi parveketarhaamme. Kyseessä on amppelitomaatti, joka on hieman suurempaa lajiketta. Valtaisan kokonsa, janonsa ja näkönsä vuoksi, ristimme hänet El Röhöksi. Tomaatti osoittautui ikäväkseni sangen hallan araksi ja roikutti lehtiään surkeana aamusta, kun lämpötila oli laskenut yöllä alle 10 asteen. Onneksi El Röhö toipui koettelemuksestaan päästyä sisälle lämpöön ja saatuaan vettä. Nyt olenkin varmuuden vuoksi kantanut amppelin sisään öiksi, jolloin ennustus on lupaillut samoja lukeamia.
Satoa odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti